Mitä on erilaisuus?

Pitkän prosessin jälkeen VAU ja Paralympiakomitea saivat kuvattua, miltä näyttää vammaisurheilijan polku. Monta kertaa tämän työn aikana tuli keskustelua aiheesta, tarvitaanko tällaista ja jos, niin miksi? Onko vammaisurheilijan polku erilainen? Eihän se voi olla? Miksi tarvitaan oma? Kun vielä lisätään, että ei ole olemassa sellaista yksittäistä lajia kuin vammaisurheilu, vaan jokaisella vammaisurheilun lajilla on tietysti omat erityispiirteensä, niin pitää myöntää kyseenalaistajien olleen vahvoilla.

 

Vammaisurheilijan polulla on kuitenkin kaksi erityispiirrettä, jotka pitää tunnistaa. Osa urheilijoista tulee polulle vasta aikuisena. Vammaisurheilun eri lajeissa on esimerkkejä siitä, että lajin pariin tulee aikuinen aloittelija. Tällä urheilijalla saattaa olla taustalla jo pitkä ja menestyksekäs ura urheilun parissa, jonka vamma tai sairaus on päättänyt. Uusi urheilun ura vammaisurheilussa alkaa aloittelijana. Sanomatta on selvää, että tällaisen urheilijan elämänkokemukset ovat tehneet tehtävänsä – psyyke, fysiikka ja asenne ovat huippuluokkaa. Siinä on valmentajalla tekemistä! Onneksi meiltä on tähän saakka löytynyt valmentajia, jotka tarttuvat tällaisiin ”haasteisiin”. Olen sitä mieltä, että ei ole parempaa valmentajakoulua kuin se, että joudut miettimään miten opetat aloittelijaa. Tässä tapauksessa vielä varsin erilaista aloittelijaa!

 

Osa urheilijoista on vammaisia elämänsä ensimmäisistä metreistä lähtien. Heidän polullaan on myös erityispiirteitä, jotka liittyvät kuntoutukseen, koululiikuntaan ja liikuntaharrastuksiin. Nykyisin lapset menevät lähipäiväkotiin, lähikouluun ja myös samaan urheiluseuraan ikäistensä kanssa. Suunta on juuri niin kuin pitääkin. Koulun jälkeen mennään opiskelemaan ja töihin, aivan kuten muutkin. (Tässä meillä on vielä iso tekemisen paikka!)

 

Toinen erityisesti tunnistettavista asioista on luokittelu. Tässä tullaan vammaisurheilun kiperään kysymykseen. Kuka saa kilpailla missäkin lajissa? Kaikki ovet eivät ole kaikille auki. Luokittelu on kuitenkin ainoa tapa (tosin julma sellainen, sillä se sulkee jotkut kokonaan ulkopuolelle) mahdollistaa tasavertainen kilpailu.

 

Näiden erityispiirteiden huomioimisen lisäksi vammaisurheilijan polulle tuli kaksi lisäaskelta – tietoisuuden lisääminen ja kokeilu. Tällä hetkellä Paralympiakomitean pyörittämä Para School Day kiertää kouluja, jotta yhä useampi koululainen tietäisi, mitä se vammaisurheilu on ja millaista on pelata maalipalloa. Viime marraskuussa Tampereella lähes 500 koululaista osallistui Erilaiseen koulupäivään Apuvälinemessujen Liikuntamaassa. Vammaisurheilun lajit ovat erilaisia, kiinnostavia ja houkuttelevia. Mitä enemmän vammaisurheilusta ja -liikunnasta tietää, sitä tavallisemmalta se tuntuu. Mitä tavallisemmalta joku tuntuu, sitä vähemmän kohtaamme ennakkoluuloja. Ja kun olemme niin pitkällä, monen vammaisurheilijan polku on paljon helpompi kulkea.

 

Otsikon kysymykseen ”Mitä on erilaisuus?” vastaan samoin kuin liikuntakulttuurin ovien avaajana toiminut Kaikille Avoin –ohjelma (2007-2010):

”Erilaisuus on rikkaus ja kaikkia toimijoita hyödyttävä asia.”

 

Minulla ei ole edelleenkään siihen mitään lisättävää.