Suomalainen liikuntaväki on nyökytellyt yhteisen vision "Olemme maailman liikkuvin urheilukansa" parissa vuoden päivät. Minä muiden mukana.
Nyökyttelyni ohessa olen pohtinut, mitä visio minulle tarkoittaa. Lopputulos oli kaukana selkeästä, sillä minulle visio tarkoittaa liikkumista, urheilua, menestystä arvokisoissa, esteettömiä lähiliikuntapaikkoja, laadukasta seuratoimintaa, arvokisoja, koko perheen liikuntatapahtumia - kaikille ja koko elämänkaaren aikana.
Maailman liikkuvinta urheilukansaa ei tule ilman monimuotoista seuratoimintaa. Seuroihin on enemmän tulijoita kuin mitä mukaan voidaan ottaa. Edellisessä kansallisessa liikuntatutkimuksessa kerrottiin, että seuroissa liikkuvien lasten ja nuorten lisäksi 258 000 seurojen ulkopuolella olevaa lasta ja nuorta haluaisi osallistua seurojen toimintaan. Vapaaehtoisena seuratyöntekijänä ja päätoimisena urheilujärjestötyöntekijänä tuo luku hätkähdyttää, herättää ja pistää miettimään omaa toimintaani. Onko oikein keskittyä niihin, jotka ovat jo mukana vai pitäisikö luoda edellytyksiä, jotta ne, jotka haluavat tulla mukaan todella pääsisivät mukaan?
Oma motivaationi työntekemiseen liikunnan parissa kumpuaa mahdollisuuksien luomisesta, ovien avaamisesta. Haluan, että liikunnasta ja urheilusta kiinnostuneet pääsevät mukaan. Matalan kynnyksen toiminta, perhepäivät, kokeilutapahtumat ja harrasteryhmät imaisevat tulevaisuuden toivot mukaan liikunnan ja urheilun maailmaan, jossain vaiheessa osa valitsee itselleen urheilijan polun, toisista tulee harrastajia ja seuratoimijoita. Unelmaa vai utopiaa?
Jos keskitymme vain niihin, jotka ovat jo mukana, hukkaamme niiden ainakin 258 000 halukkaan liikkujan lisäksi oman tavoitteemme olla maailman liikkuvin urheilukansa.
Onko vielä vaikea valita?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti